JaanaSky

Kristillisyys ja pakanallisuus jatkavat taisteluansa. On toisinaan melko vaikeaa yrittää elää tässä maailmassa. Jälleen törmäsin tähän päivähoitomaailmassa. Yhdessä päiväkodissa vietettiin Halloweenia, mutta pyhäinpäivän sanoma ei tullut ilmi mitenkään. Lapset vietiin päiväkodin vintille kummitusten ja pelottelujen saattelemana. Osa lapsista pelkäsi aikalailla. Mielestäni tämä oli ihan kamalaa. Ajattelin, että vaikka meillä kristillisyydessäkin löytyy hurjia kertomuksia ja pääsiäisenkin kertomus voi olla tosi pelottava. Ja onkin jos kertomus jätetään kuolemaan ja sen mukanaan tuomiin tuntemuksiin ja tunnelmiin. Onneksi meidän ei tarvitse pelätä kummituksia eikä kuolemaa. Onneksi meillä on olemassa Toivo jostain muusta ja suuremmasta. Onneksi Taivaan Isä pitää meistä huolta ja suojelee kaikelta. Itselleni tuli kova ahdistus tuosta lasten pakottamisesta kummitusvintille. Sanoinkin Aapon päiväkodissa, että meidän jos siellä on tarkoitus viettää Halloweenia, niin meidän Aapon ei tarvitse sellaiseen osallistua. Ja tässä olin äärimmäisen tosissani. Minun poikaani ei tarvitse peloitella sellaisilla satu-jutuilla. Aapo saa kasvaa turvallisessa kristillisessä ympäristössä ja oppia luottamaan ja rakastamaan Taivaan Isää, joka on voittanut hänenkin “kummituksensa”. Onneksi Aapon päiväkodissa ei moista pakanajuhlaa vietetty. Sitäpaitsi Halloweeni ei ole edes suomalainen juttu, eikä sillä ole mitään sanomaa tai merkitystä suomalaisille. Jos Suomessa haluttaisiin pelotella lapsia, niin voisimme elvyyttää omia kekri-perinteitämme. Niistä jokaiselle tulisi ainakin selvempi tajunta siitä, mistä olemme tulleet ja keitä olemme. Kyllä Aapo on sitten ihanassa hoitopaikassa!

MInne meiltä on unohtunut pyhäinpäivä? On kaunis ajatus käydä hautausmaalla viemässä kynttilä läheistensä haudalle. Tai ainakin käydä ihailemassa hautausmaalla kynttilämerta. Tämä tapa on ainakin suomalainen ja myös kristillinen. Hautausmaalla voi hengähtää ja hengittää rauhassa. Samalla voi lasten kanssa puhua oikeasti kuolemasta (eikä pelottelemalla). Miettiä millaisia ajatuksia ja tuntemuksia se herättää. Onneksi meillä on iankaikkisuus ja toivo. Elämä ei pääty kuolemaan, vaan jatkuu vielä senkin jälkeen Taivaallisen Isämme luona. Meillä on oikeus ja velvollisuuskin surra poisnukkuneita omaisiamme ja läheisiämme.

Meidän perheessä ei siis vietetä Halloweenia vaan Pyhäinpäivää! Eikä meillä pelotella lapsia, eikä olla myöskään tekopirteita tai tekoankeita. Meidän perheessä iloitaan siitä, että saamme olla Taivaan Isän lapsia ja sitä kautta Taivaan valtakunnan perillisiä.

Rakas Jeesus, siunaa meitä.

Anna meille enkeleitä,

Siivillänsä meillä peitä,

Alä meitä koskaan heitä.

Siunaa meitä kaikkia!

Aamen.

Nonniin, nyt ne on sitten ohitse synttärijuhlat taas tällä erää. Seuraavan kerran onkin sitten jo tosi ison pojan synttärit. Hyvin meni ja lahjat olivat mieluisia. Kaikesta on varmasti iloa pitkään… “Kiitos kaikille minua muistaneita!”

Tässä muutamia makupaloja juhlista.

Nyt on kahtena päivänä juhlittu kolmevuotissynttäreitä, ja tänään on vielä yhdet synttärit. Torstaina oli ne oikeat päivät, silloin oli juhlittu tarhassa ja kotona perheen kesken. Eilen oli isovanhempia ja sukulaisia, tänään vielä tulevat kummit. Linnakakku onnistui, vähän neliön muotoisesta kakusta kulmat valuivat, mutta siitä huolimatta kakku oli ihan tunnistettavissa oleva linna. Kun teimme sen aamulla, niin Aapo kävi aina välillä katsomassa jääkaapilla, että onhan se kakku siellä. Voi sitä riemua, kun sai puhaltaa kolmevuotiskynttilän… Tästä olisi kyllä aikuisillakin paljon opittavaa: iloa ja riemua pikkuasioista

Bella raukka on nuollut tassujaan jo kesästä asti. Etutassut on nyt tullut tosi pahan näköisiksi ja ovat selvästikin kipeät. Viikonloppuna sitten tuskastuin asiaan ja tilasin eläinlääkärin. Eläinlääkärin mielestä tilanne oli toki siis kivulias koiralle, mutta ei vielä kovinkaan paha. Otettiin kokeita ja sitten saatiin lääkettä. Kolmen viikon antibioottikuuri ja ennen kuurin loppua kontrolliaika eläinten ihotautilääkärille! Siis sellaisiakin on olemassa! Lääkäri sanoi, että useasti kuulemma näin syksyllä koiran tassut kärsivät kosteasta ja ne pitäisi kuivata sisälle tultaessä hyvin. Se saattaa olla yksi syy. Toinen on taas joku allergia. Täytyy siis seurata vähän mitä Bella syö, mutta vielä ei ryhdytä mihinkään toimenpiteisiin asian suhteen. Toivotaan, että tassut paranee hellässä hoidossa.

Aapolla on huomenna syntymäpäivä. Kovasti sitä onkin odotettu ja sitä että päästään kakkua syömään. Tänään ajattelin vähän käydä ostoksilla… Alkuviikosta Aapo selasi sellaista kakkukirjaa. Kirjaa aikansa selattua, Aapo näytti, että tollasen kakun haluan. No yritetään saada linnakakku aikaiseksi.

Meillä on jokapäivä bändiharjoitukset. Nyt Aapo on saanut päähänsä, että tarvitsee esiintymislavan, joten sellaista sitten isän kanssa pitäisi ryhtyä tekemään.

Omput

Eilen vietiin tuoremehuasemalle lähes 50 kg omppuja ja tultiin 33 pullon kanssa pois. Helpostipa ompuista pääsee eroon.

Istutus

Aapo kertoi eilen kotona, että joku hänen kaverinsa oli tarhassa soittanut kitaraa ja hän oli toisen lapsen kanssa soittanut rumpuja. Aamulla tarkastelin asiaa, ja se piti paikkansa. Heillä oli ollut hieno bändiviritys! Sillä toisella pojalla on kanssa kotona kitara, joten hieno bändi siitä tulee.

Vähän kaipailisin kristittyjen perheiden seuraa… Olis mukavaa jos Aapolla olis sellaista samanikäistä leikkiseuraa. Vaikka kavereita toki on, niin olis mukavaa jos olis sellaisia kavereita, jotka myöhemmässä elämänvaiheessa voisi tukea siinä kristityksi kasvamisessa. Sitten kun kavereiden merkitys kasvaa. Ja muutenkin olisi mukava vaihtaa vähän ajatuksia vaikkapa Raamattupiirissä. Jotenkin elämä on pyörinyt viime aikoina niin näissä velvollisuuksissa, että oman hengellisyyden hoitaminen on vähän jäänyt (niinkuin oman fyysisen kunnonkin hoito). Jos olis joku raamis, jonne voisi ottaa lapsen mukaan olisi se tervetullut vaihtoehto.

Kävimme pitkästä aikaa perheenä kirkossa ja ehtoollisella viime sunnuntaina. Alttarilla ollessa Aapo istui mun sylissä. Kun olin saanut viinin ja leivän, Aapo kysyi, että mitä äiti sait? Kerroin hänelle lyhyesti, että viiniä ja leipää. Kerroin myös, että me uskomme, että siinä on Jeesuksen ruumis ja veri. Me kristityt nautimme tätä ehtoollista Jeesuksen muistoksi, Jeesuksen kehoituksesta. Siihen Aapo sitten tyytyi. Viikolla hän oli hoidossa isovanhemmillaan. Siellä hän oli laittanut mummin ja ukon meneen kirkkoon. Itse Aapo oli seissyt “alttarilla” ja jakanut ehtoollista. Hän oli jopa tiennyt nuo ehtoolliseen liittyvät sanat: ehtoollinen, leipä ja viini. Tätä olivat isovanhemmat joutuneet harrastamaan koko hoito päivän.

Aapo on ihan hulluna musiikin soittamiseen. Meillä leikitään tunnista toiseen bändiä, ja soitetaan jos jollakin soittimella. Yksi päivä Aapo toi mulle kitaran ja jätskitikun ja käski soittaa viulua. Kun kerroin tästä isovanhemmille, Aapo katsoi mua pöllämystyneenä ja sanoi, ettei se ollut jäätelötikku vaan viulun jousi! Tyhmä minä!

Kitarasta on myös läskibassoksi ja bassokitaraksi. Äidille on vain arvoitusta, että mistä Aapo on keksinyt nämä soitinten nimet. Meillä useana iltana soitetaan ja lauletaan niin, ettei enää oikein tahdo olla kovin kannustava ja rohkaiseva, kun täytyis vähän muutakin tehdä. Elämä ei ole pelkää musisointia! Viime sunnuntainakin soitimme koko päivän, ihan oikeasti. En siis liiottele. Sen verran taukoa, että syötiin ja nukuttiin. Aapon bändiin kuuluu äiti ja Aapo. Isällä on oma bändi!

Kotona elämä menee vaihtelevalla mallilla. Aapolla on toisinaan aika kova 3-v. uhma. Välillä mikään ei ole hyvin. Eilen illalla ulkoilutimme koiraa. Toisessa kädessä oli koira ja toisessa kainalossa huutava poika. Koiralla oli kova tarve päästä ulos ja poika ei suostu ottaan askeltakaan. Kolmevuotiasta en kyllä enää istuta rattaissa, paitsi jos edessä on pitkä matka tai muuta sellaista, jossa rattaat olisi kätevät. Koiran ulkoilutusreissulla kävellään! Sitten on niitä hetkiä, kun mieli muuttuu sen mukaan mitä minä sanon. Jos sanon, että tehdään jotain, niin Aapon mielestä ei tehdä. Jos sitten heti muutan mieleni ja sanon, että ei sitten, niin sitten asia onkin kyllä! Voi voi, kyllä on toisinaa vaikeeta, rasittavaa ja hermoja kysyvää.

Aapolla oli angiina. Lääkärikin oli ihmeissään, että näin pienellä on semmonen tauti. Mutta niin ne verikokeet näytti. No siitä selvittiin lääkekuurilla ja aika vähäisillä kivuilla kuitenkin. Ilmeisesti menimme lääkäriin juuri sopivassa vaiheessa.

Päiväkodissa Aapo alkaa viihtyä vähitellen. Tai siis koko ajan on viihtynyt, mutta vähitellen alkaa jäädä ihan mielellään. Kavereitakin alkaa löytyä. Olimme viikolla vanhempain illassa ja muutamat vanhemma olivat sitä mieltä, että noita Jumala-juttuja ei tarvitsisi niin paljoa pitää esillä. Me sanoimme, että toivomme että Aapo saa myös kristillistä kasvatusta päiväkodissa, ja että se on meistä tärkeää. Tämän sanoimme siksi, että koska kovaäänisimpiä ovat yleensä ne, jotka eivät halua välittää lapsillee kristillistä kulttuuria tai Jumala-uskoa. Me halusimme myös ilmaista, että meille on tärkeää, että lapsemme kuulee Jumalasta muuallakin, kuin kotona. Elämmehän kuitenkin yhteiskunnassa, jossa esimerkiksi vuodenkierto määritellään kristillisten juhlien mukaan ja monilla tavoillamme on kristillinen tausta. Olisi väärin ja suorastaan väkivaltaa lasta kohtaan, ellei hän saisi kuulla mitä meidän kulttuuriimme kuuluu. Sillä kristillisessä kulttuurissahan me elämme. Kerroimme siitä siis myös päiväkodissa, ajattelimme että jos emme mitään sano ja nuo pari vanhempaa saa tahtonsa perille, voimme syyttää vaikenemistamme. Ja sitä me emme halua. Toisaalta taas emme me niin huolissamme Aapon kohdalla ole, koska Aapo saa varmasti kotona tietää kaiken sen mitä hän haluaa ja tarvitsee. Emme ole riippuvaisia ulkopuolisten antamasta kristillisestä kasvatuksesta, mutta kaikilla perheillä ei valitettavasti näin ole. Hyvä päiväkoti meillä on ja mukava henkilökunta! Toivottavasti kukaan ei näe asiaa niin suureksi, että vaatii lapselleen muuta. Koska onhan uskontokasvatus, ennen kaikkea lastenoikeus!

Eihän lasta  voi kasvattaa missään tynnyrissä, että valitkoon sitten itse! Miten lapsi oppisi valitsemaan, ellei vanhemmat ole antaneet mitään mallia tai esimerkkiä. Eihän ihmisessä itsessään asu mitään “tiedän että tämä on oikein” asennetta. Lapsille on pakko opettaa paljon asioita: mikä on oikein ja väärin, miten käyttäydytään oikein, miten toisia kunnioitetaan, miten syödään hyvin ja terveellisesti, miten meidän perheessä toteutetaan juhlia tai uskoa, jne. Se että vanhemmat eivät halua pienenä opettaa lapselleen kristillistä kulttuuriamme, kertoo lähinnä vanhempien omasta ahdistuksesta ja itsekkäästä ajattelusta, ei siitä mikä on lapsen paras! No niin… tulipa taas paasattua!

Aapon päiväkodista tuli viikolla kirje missä selitettiin kaikkia käytännön juttuja. Sitten siellä oli myös mainittu, että aamupaivällä opetellaan viikonpäiviä, kuukausia yms. sekä aamupiirissä lauletaan hengellisiä lauluja. Päiväkodissa siunataan myös ruoka lounaalla. Onpa ihanaa! Olen onnellinen, että myös päiväkodissa on vielä tämmöistä kasvatusta!

Tänään tullessani kotiin, olin ihmeissäni. Mieheni kärräs saunan kivijalkaan kottikärryillä betoonia. Kun aikani kalastelin mitä ihmettä oikein on tapahtunut. Mehän vasta suunnittelimme betonin ostoa, miten ihmeessä se oli ilmestynut pihallemme. Selvisi sitten, että kun kotikadullamme on koko kesän tehty katuremonttia, ollaan siinä vaiheessa, että katua aletaan päällystää. Katukivetykseen kai johonkin kohtaan laitetaan betonia. Mieheni oli kysynyt, että meneekö heillä koko määrä katutöihin. Lopulta sitten heiltä jäi ylimääräisenä, juuri se määrä mikä meni meidän kivijalkaan tässä vaiheessa, eikä yhtään enempää, eikä yhtään vähempää. Määrä oli siis täsmälleen se minkä tarvitsimme. Koska kyseessä oli ylijäämä, ei kuorma maksanut mitään. Aivan uskomaton juttu! Miten ihmeessä voi käydä näin? Ajattelimme, että tämä oli Taivaan Isän lahja meidän perheelle! Kiitos lahjasta!